Kennel Vauhti-Noudon : Labradorinnoutaja - sileäkarvainen noutaja

Pentuja

Vauhti-Noudon pentue alku talvella/keväällä 2012:

Käyttölinjaisia labradorinnoutajia harrastuksiin ja metsästykseen.

Rocket Star Hermione

Emä: Rocket Star Hermione, HERMI

Reminds Tweed

Isä: Reminds Tweed, HISKI

Hermione on astutettu tammikuun toisella viikolla. Pentujen odotetaan syntyvän maaliskuun puolessa välissä.

Hermione ja Hiski ovat olleet molemmat kaikin puolin terveitä (lonkat, kyynärät, ei allergioita tai muita sairauksia). Hiski on PRA kantaja, mutta koska Hermione on Clerar By Parentage (vanhempien kautta normaali), pennuista ei voi tulla kuin korkeintaan kantajia, ne eivät voi itse sairastua tähän silmäsairauteen.

Hiski on palkittu NOME-B VOI 1 -tuloksella tänä kesänä ja sillä on näytelystä H. Hermionella on NOME-B AVO 2 tulos tältä kesältä ja näyttelystä EH. Juoksut sotkivat sen kesää, joten startit jäivät harmittavasti tasan yhteen starttiin. Molempia koiria käytetään ahkerasti metsästykseen.

Hermionessa arvostamme sen vauhtia, tarkkaa nenää ja kykyä metsästää itsenäisesti. Hiski on ohjaajansa Petrin mukaan hyvin suora ja rehellinen koira, tietynlaista pehmeyttä koirassa on, mutta tiukan paikan tullen siltä kestää myös vaatia. Molemmeat koirat ovat hyvin sosiaalisia, pystyvät hyvin työskentelemään toisten koirien läsnäollessa.

Pennuista odotamme terveitä, yhteistyöhaluisia, hyvän koulutettavuuden omaavia ja riistaintoisia metsästys- ja harrastuskoiria. Oletamme niiden olevan kuten vanhempansakin, energisiä ja työintoisia, mutta kuitenkin rauhallisia perhekoiria kotioloissa sekä sosiaalisia muiden koirien kanssa.

Yhdistelmän sukutaulun näet tästä linkistä.

Tietoa Vauhti-Noudon pennuista kiinnostuneille:

Tavoitteenanamme on kasvattaa terveitä, yhteistyöhaluisia käyttölinjaisia labradoreja, joilla on hyvä keskittymiskyky ja suuri halu tehdä töitä.

Pennut luovutamme noin 8 viikon iässä, rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina ja mikrosirulla tunnistusmerkittyinä.

Pennun mukaan annamme kattavan kansion, josta löytyy niin ruokinta-, hoito-ohjeita kuin koulutusvinkkejäkin. Tämän lisäksi mukaan tulee dami, noutajatalutin ja pilli.

Kasvattimme tulee käyttää terveystutkimuksissa (kyynärpäät, lonkat ja silmät) noin 1,5 vuoden iässä.

Pentueeemme kasvavat kotioloissa, tottuvat kodin ääniin, lapsiin ja saavat ennen luovutusta opetella elämää myös aikuisten koirien kanssa.

Järjestämme kasvateillemme yhteisiä koulutustapaamisia ja autamme toki aina muulloinkin, kun apua tai vinkkejä kaivataan.

Liitämme pennun omistajan jäseneksi Suomen Noutajakoirajärjestöön (SNJ) sekä Labradorinnoutajakerhoon.

Käyttölinjainen labradori on reipas, vauhdikas koira, joka tarvitsee hyvinvointiinsa hyvän peruskoulutuksen ja aktiivista tekemistä. Tästä syystä myymme pennut vain harrastaviin/metsästäviin koteihin.

Pentukuva

Jos kiinnostuit Vauhti-Noudon labradoreista, ota yhteyttä - tule tutustumaan koiriimme ja niiden työskentelyyn!